Polaris isossa roolissa Operaatio Valhallan tuotannossa

Polaris-mönkijät olivat vahvasti mukana Ruutu+:ssa 8.10. alkavan Elisa Viihteen alkuperäissarjan Operaatio Valhallan tuotannossa – sekä kameran edessä että takana.

Polaris isossa roolissa Operaatio Valhallan tuotannossa

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films

Polaris-mönkijät olivat vahvasti mukana Ruutu+:ssa 8.10. alkavan Elisa Viihteen alkuperäissarjan Operaatio Valhallan tuotannossa – sekä kameran edessä että takana.

Polaris toimitti mönkijät Operaatio Valhallan kuvauksiin käytettäväksi sekä kuvaustekniikan ja -henkilökunnan siirtelyyn vaativissa olosuhteissa että luontevana osana itse tarinassa.

”Viime talven lumisissa ja ankarissa keleissä Polariksen luotettavat laitteet tulivat enemmän kuin tarpeeseen”, toteaa ohjaaja Juha Wuolijoki ja jatkaa ”kuvauslokaatiot olivat sellaisissa paikoissa ettei sinne ihan perusajoneuvoilla olisi päässyt. Polariksen vahvojen mönkijöiden avulla saimme tavaraa liikuteltua helposti ja pystyimme keskittymään olennaiseen. Erityisesti Polariksen telamönkijä osoittautui täydelliseksi valinnaksi niihin olosuhteisiin. Ja onhan noi myös todella tyylikkäitä kuvissa.”

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films

Snapper Filmsin Elisa Viihteelle tuottaman sarjan kuvauksissa oli käytössä Polaris Sportsman 570 -mönkijöitä sekä renkailla että Prospector Pro -telasarjalla. Kaluston siirtelyyn käytettiin myös Polaris-peräkärryjä.

”Sportsman 570 Prospector -telasarjalla varustettuna on jo aikaisempien kokemuksien perusteella erinomainen laiteyhdistelmä kaikkeen ammatti- ja hyötykäyttöön” kertoo Polaris Finland Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Tikkanen. ”Miksei siis myös TV-sarjatuotantoon. Lähdimme heti mielellämme mukaan tällaiseen yhteistyöhön kun meihin oltiin yhteydessä Snapper Filmsiltä. Tiesimme että voimme toimittaa parhaat laitteet heidän käyttöönsä.”

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films

Kuva: Operaatio Valhalla, ©Snapper Films